Asiakastarina: Pia löysi yrittäjyyteen vakautta sekä vahvan kilpailuedun SEOn avulla
Pia Kojo oli vuoden 2023 syksyllä uuden alun äärellä. Takana oli pari vuotta osa-aikaista freelancetyötä copywriterina ja sisällöntuottajana, mutta nyt hän oli perustanut toiminimen ja hypännyt täysillä yrittäjyyden maailmaan. “Minulla oli muutama pitkäaikainen vakkariasiakas jo, mutta tulevaisuus oli vielä auki,” Pia kertoo. Vaikka tekemistä riitti, yrittäjyyden suunta ei ollut vielä täysin selvillä
Sisällöntuotannon ja copywritingin kenttä oli hänelle tuttu, mutta Pia kaipasi jotain, mikä toisi selkeyttä ja kilpailuetua omaan palveluvalikoimaan. “Meitä sisällöntuottajia ja copywritereitakin on aika paljon, niin halusin jotain, millä voisin kasvattaa omaa palvelutarjontaa ja tuoda enemmän arvoa asiakkailleni,” hän sanoo.
Pia oli ehtinyt kokeilla erilaisia verkkokursseja, mutta ne eivät olleet osuneet täysin kohdalleen. Usein ne tuntuivat irrallisilta hänen omasta liiketoiminnastaan. “Oli ollut tosi hyviäkin kursseja, mut sitten saatoin huomata, että ei tää ehkä istukaan just mun yritykseen,” hän kertoo rehellisesti.
Ajatus SEOsta palveluna alkoi kutkutella, mutta päätös lähteä mukaan koulutusohjelmaan ei syntynyt kevyesti. “Kolmen kuukauden ohjelma vaati kuitenkin sitoutumista ja aikaa omien asiakastöiden rinnalle. Mietin, että jääkö tämä kurssi nyt vaan pölyttymään pöytälaatikkoon” Lopulta kollegan suositus vahvisti fiiliksen: tämä voisi olla juuri se puuttuva palanen.
Konkreettinen rakenne ja henkilökohtainen tuki ohjelman aikana
Heti ohjelman alussa Pia huomasi eron. “Tosi positiivinen yllätys oli se, miten paljon valmentajan tukea oli,” hän kertoo. Valmennustiimi oli jatkuvasti läsnä, ja etenemistä seurattiin viikoittain. “Noora laittoi aina viestiä, että miten on edennyt – se loi turvallisen fiiliksen.”
Ohjelman sisältö oli selkeästi jäsennelty ja keskittyi olennaiseen. “Ei ollut mitään turhaa, vaan kaikki oli loogisesti rakennettu.” Parasta kuitenkin oli, että oppiminen tapahtui oikeassa kontekstissa oman projektin parissa. Pia kehitti ohjelman aikana omaa sivustoaan ja teki täysimittaisen SEO-projektin käytännössä.
SEO-akatemian arvot vakuuttivat Pian
Pia kiinnitti huomiota myös siihen, miten vahvasti ohjelmassa painotettiin eettisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. “SEOa tehdään niin monella tavalla, ja oli helpottavaa oppia, että voi tehdä tätä oikeasti vastuullisesti ja siten seistä omien päätösten takana.”
Tämä toi itsevarmuutta – ei vain tekemiseen, vaan myös palveluiden myymiseen.
Omat tulokset antoivat varmuutta ja näkymää potentiaaliin
Ennen kuin Pia lähti tarjoamaan SEO-palveluita asiakkailleen, hän testasi taitojaan ensin omassa liiketoiminnassaan. Growth with SEO®-ohjelman aikana hän optimoi oman sivustonsa ja jäi odottamaan, mitä tapahtuisi. Tulokset eivät jääneet tulematta. “Siitä meni ehkä joku neljästä kuuteen kuukautta, niin mä aloin saamaan itse tarjouspyyntöjä.”
Pian sivu nousi hakutulosten kärkeen ja on pysynyt siellä siitä lähtien. “Mä oon edelleen mun yhdelle pääpalvelulle relevantilla hakusanalla ykkösenä ja pysynyt siellä.”
Googlen kautta tulleet asiakkaat eivät olleet pelkkiä klikkauksia – vaan oikeita, laadukkaita yhteydenottoja, jotka johtivat tapaamisiin ja projekteihin. “Asiakkaat ovat monesti sanoneet, että olen näkynyt Googlessa hyvin ja sitten he ovat tykänneet mun tavasta kirjoittaa, ja ovat sen vuoksi halunneet ottaa yhteyttä.”
SEOsta tuli arvokas osa sisällöntuotannon ja copywritingin palveluita
Kurssin jälkeen SEO ei jäänyt erilliseksi osioksi vaan solahti osaksi Pian palvelukokonaisuutta vaivatta. “Se sujahti tosi luonnostaan mun palveluihin – ihan itsestään.” Uudet asiakkaat alkoivat nähdä SEO-palvelut arvokkaana lisänä sisällöntuotannon ja copywritingin osaamisen rinnalla.
“SEO-osaaminen oli ihan ratkaiseva tekijä yhden ison asiakkuuden saamisessa,” Pia kertoo. “Ja sen ansiosta tämä yhteistyö on myös jatkunut yli vuoden ajan.”
Yrittäjyyden alusta oli tullut vakaampi ja johdonmukaisempi kokonaisuus. “Nyt mulla on semmonen varmuus ja vakaus, kun on yksi arvokas ja kysytty palvelu, joka täydentää mun aiempaa osaamista tosi hyvin.”
Jos kaipaat fokusta ja vahvempaa palveluidentiteettiä
Pian tarina osoittaa, että vahva SEO-osaaminen ei vaadi teknistä taustaa ja onkin erityinen yhdistelmä sisällöntuotannon ja copywriting-osaamisen kanssa. Se voi mullistaa koko palvelurakenteen ja rakentaa yrittäjyyteen uudenlaisen vakauden.
👉 Jos säkin haluat tuoda fokusta, kysyntää ja konkreettisia tuloksia omaan liiketoimintaasi, tutustu Growth with SEO® -ohjelmaan.
Tutustu Pian palveluihin täältä.
Kirjoittanut Mira Rossi